Viikonloppuna maailman huipulla olevat sim racing kuskit kohtaavat toisensa BMW Sim Live 2021 -tapahtumassa. Nopeita autoja ja maailman huippuja – voiko viikonlopulta toivoa enempää?

Taso tapahtumassa on todella korkea, ja suurin osa maailman kärkinimistä on paikalla kisassa. Myös Suomen hallitseva sim racing mestari Tuomas Tähtelä kilpailee osuudestaan reilun 71 tuhannen dollarin palkintopotista.

Tähtelä ei ole ensimmäistä kertaa kohtaamassa sim racingin huippuja. Takanaan hänellä on kokemusta kolmelta kaudelta Porschen MM-sarjasta.

– Tasohan tässäkin kisassa on ihan maailman kärkeä, mutta ei tällä ole täysin samanlaista arvoa itselle kuin mitä Porschen MM-sarjalla on, Tähtelä pohdiskelee.

BMW järjestää tämän tason sim racing tapahtumaa vasta toista kertaa, ja vaikkapa juuri Porschen sarjaan verrattuna sijoitus on periaatteessa kiinni vain yhdestä voitosta. Tähtelä karsiutui finaaliin jo elokuussa.

– Tässä on periaatteessa yhdestä kisasta kiinni koko juttu, eikä 10 osakilpailun sarjasta niin kuin MM-sarjasta. Kyllä tämä on kuitenkin toiseksi tärkein tapahtuma itselle tänä vuonna, Tähtelä toteaa.

“Eiköhän siellä kovaa aja suurin osa”

Viime vuonna Tähtelä sijoittui kisassa neljänneksi, ja tämän vuoden tavoite on selvä: Hän on tyytyväinen, jos pystyy parantamaan sijoitustaan.

– Päätavoite on ajaa ehjä kisa ja vauhdillisesti lähellä kärkeä. Viime vuonna Rogers ja Benecke meni ihan omaa vauhtia kärjessä, ja tänä vuonna toivoisin että pystyn ainakin haastamaan. Muiden kuskien vahvuus on aika iso kysymysmerkki, mutta eiköhän siellä kovaa aja suurin osa.

Virtuaalista tapahtumaa voi seurata BMW:n Twitch-kanavalta. Tapahtuma järjestetään 20.-21.11.. Kun kamppailu sim racing -kuskien välillä on käynnissä, kannattaa muutamat nimet painaa muistiin. Näihin nimiin kuuluu totta kai viime vuonna kärjessä kisailleet Rogers ja Benecke, mutta Tähtelä nostaa esiin myös muita kuskeja.

– Heidän lisäkseen voisi mainita Enzo Beniton, joka oli jonkun aikaa vähemmän aktiivinen, mutta on viime aikoina näyttänyt hyvää vauhtia. Lisäksi Coandan nopeat haastajat Charlie Collins ja Dayne Warren ovat pystyneet haastamaan jopa Rogersin tämän vuoden aikana, Tähtelä summaa.