Lähes jokaisella on nykypäivänä mahdollisuus jakaa sisältöä elämästään nettiin, ja moni myös hyödyntää tämän tilaisuuden. Statistan mukaan keskiverto aikuinen viettää lähes 2 ja puoli tuntia päivässä selaten sosiaalista mediaa – ja kun tähän lisätään mukaan vielä esimerkiksi työt ja pelit, kertyy tunteja päivässä helposti useita.
Sisällöntuotanto on monille harrastus, ja kuka tahansa voi yrittää kopioida trendaavia TikTok-videoita tai striimata omaa pelaamistaan vaikka huvikseen. Yhä useammalle se on myös ammatti, jolla ansaita elantonsa, kuten esimerkiksi KOVAn striimaajalle Teemu “Spamned” Rissaselle. Rissasenkin ura alkoi harrastuksena, ja alkuun hän striimasi englanniksi.
Sisällöntuottajien kannattaa muistaa varovaisuus
Vielä viitisentoista vuotta sitten kaikkia varoiteltiin, ettei omaa nimeä tule jakaa netissä kenellekään tai varsinkaan kertoa yhdellekään nettituttavalle. Sen jälkeen on tullut paljon somepalveluita jotka käytännössä vaativat sen, että oma nimi tuodaan julki. Myös sisällöntuottajat yleensä jakavat oikean nimensä, sillä näin he pääsevät lähemmäs seuraajiaan, ja vaikuttavat enemmän kavereilta.
Mitä siitä voi seurata, jos jakaa oman elämänsä nettiin? Parhaassa tapauksessa tuhansia seuraajia, unelma-ammatti ja todella paljon hienoja mahdollisuuksia. Pahimmassa tapauksessa paljon ongelmia ja häiriötekijöitä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa monet tunnetut striimaajat ovat joutuneet swatatuiksi, eli heidän kotiinsa on soitettu poliisit tekaistulla syyllä.
– Omaa yksityisyyttään voi parhaiten suojata tiedostamalla oman uhkamallinsa. Uhkamalli voi kuulostaa absurdilta, mutta käytännössä se tarkoittaa vain sitä, että tiedostaa itse sen mitä haluaa suojella, selventää F-Securen asiantuntija Joel Latto.
Vaikka Rissanen jakaa elämäänsä avoimesti ja jakaa elämäntarinaansa myös Ammattina Esports -dokumenttisarjassa, on hän joissain asioissa todella tarkka. Esimerkiksi poikansa yksityisyyttä hän suojelee paljon, eikä pojan kasvoja tai nimeä nähdä videoilla, vaan hänet tunnetaan Mini-Späminä, jonka kuulumisia Rissanen mielellään kuitenkin kertoo. Lisäksi omassa kodissaan ja pihassaan kuvaamista hän miettii tarkasti.
– Ku mä kuvaan itteeni kotona ja pihapiirissä, mun pitää tosi tarkkaan miettiä et mitä siel näkyy ettei porukka ilmesty mun ikkunan taa. On tosi hieno asia avata oman kodin ovet yleisölle, mut se on myös se hirvittävin asia, Rissanen kuvailee.
– Ja välillä myös työpöytä saattaa olla vähän härskin näköinen ja täynnä energiajuomatölkkejä, niin en mä sitä halua näyttää, Rissanen lisää nauraen.
Omien toimiesi lisäksi yksityisyyden turvaamisessa auttaa F-Secure. Tutustu Total-pakettiin täältä ja surffaa turvallisemmin jo tänään!
Näin jokainen voi suojata yksityisyyttään:
- Mieti missä kaikkialla haluat esiintyä omalla nimelläsi ja mitä paljastat
Rissanen oli helppo löytää nimellä jo hänen uransa alkuaikoina. Myös hänen silloisen tyttöystävänsä sukulaiset löysivät tiensä hänen striimiinsä.
– Mulla oli silloin vähän villimpi ilta, ja esimerkiksi tanssin striimissä. Ne olivat siellä katsomassa, ja mua hävetti ihan kamalasti, Rissanen muistelee, nyt jo nauraen. - Tee kevätsiivous omille tileillesi: Poista käytöstä sellaiset tilit, joita et käytä. Kun käytössä on vain tarpeelliset tilit, varmista, että niillä kaikilla on uniikit ja vahvat salasanat, jotta minimoit riskit mahdollisen tietomurron sattuessa.
- Muista, että liikkeellä on paljon huijauksia. Esimerkiksi jos puhelimeen tulee viesti, jossa pyydetään avaamaan linkki, muista ensimmäisenä maltti.
– Monesti tällaisissa huijauksissa pyritään vetoamaan kiireellisyyteen, jonka takia uhrilta saattaa jäädä tärkeitä punaisia lippuja huomaamatta. Siispä ensiksi malttia peliin, kyllä se mahdollinen paketti siellä postissa odottaa vaikket sillä sekunnilla kirjautuisikaan johonkin palveluun, Latto vinkkaa.